Digimarkkinointi on onnellisen yrittäjän ystävä
Ystävyys ei heti tule mieleen, koska ketuttaa niin hirveesti. Nettisivut tekisi mieli räjäyttää, somesta on tullut kirosanavalikoimasi ruminta pääomaa, ja pääministeri voisi mielestäsi hypätä digiloikkansa jonnekin minne päivä ei paista. Facebookista olit juuri saanut jotain käryä, sitten kuulit, että uusin villitys onkin Snapchat.
Ketuttaa sekin, että Kaisa Kenkäfriikki ei ole enää pitkään aikaan käynyt hankkimassa juhlamenokkaitaan kivijalastasi. Onneksi hoksasit, että voit leikata henkilökohtaisia menojasi tekemällä Nella Törnroosin ohjeilla pikkujoulukampauksesi ja –meikkisi itse. Kuulit hiljattain huhuja, että Leila Luksuskauppias teki Facebookissa viisinumeroisella summalla kauppaa Arabiemiraatteihin. Sepäs vasta ketuttaakin!
Koska Zalando. Koska Youtube. Koska internet.
Jos yhtään lohduttaa, et ole tuskasi kanssa yksin. Työeläkevakuutusyhtiö Elon yrittäjäbarometrin mukaan 55% yrittäjistä ilmoitti, ettei käytä verkkoa asiakastyössä.
Mistä itse lähdet etsimään tietoa tuotteista ja palveluista? Keltaisilta sivuilta?
Saman tutkimuksen mukaan menestyneet ja yrittäjyyteen tyytyväiset yrittäjät suhtautuvat verkkoon positiivisesti. Tukea kaupantekoon verkossa ilmoitti kaipaavansa joka neljäs yrittäjä.
Myös Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö julkaisivat äskettäin Pk-yritysbarometrin. Sen mukaan 35 % pääkaupunkiseutua ympäröivän Uudenmaan yrityksistä tavoittelee kasvua. Näistä kasvuhaluisista yrityksistä monet ovat:
- lanseeranneet uusia tuotteita (42%)
- kouluttaneet henkilöstöään (58%)
- ottaneet käyttöön uusia teknologioita (n. 25%)
- laajentaneet toimintaansa (hieman yli 25%)
- ottaneet käyttöön uusia liiketoimintamalleja (hieman yli 25%)
Kehittämistarvetta pk-yritykset ilmoittivat näkevänsä eniten markkinoinnissa ja myynnissä.
On täysin ymmärrettävää, että yrittäjän arjen kanssa painiessa jatkuva ympäröivän maailman muuttuminen aiheuttaa hämmennystä tai suoranaista epätoivoa. Emme kuitenkaan voi kovinkaan paljoa vaikuttaa siihen, mitä ympärillämme tapahtuu. Voimme sen sijaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme muutoksiin.
Digimarkkinointi ei ole mitään rakettitiedettä. Pienyrittäjänkin on mahdollista menestyä verkossa, jos on valmis opettelemaan uusia taitoja ja tekemään työtä sitkeästi ja kurinalaisesti. Iloitaan siitä, miten paljon voi saavuttaa ilman, että täytyy ostaa telkkarimainos!
Muutos ei ole helppo, mutta se on vääjäämätön. Olen joutunut käymään sen läpi itsekin. Lakkasin kauan sitten kuvittelemasta, että olisin joskus valmis. Seuraavassa kirjoituksessani kerron viisi askelta, joita seuraamalla pääset alkuun digimarkkinoinnissa. Ensimmäinen tulee tässä: ota muutos mahdollisuutena.
Haluaisitko päästä tekemään omaa digimarkkinoinnin strategiaasi innostavassa seurassa? Syksyn 2015 yrittäjien Digikoulumme pidetään loka-marraskuussa. Katso lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet täältä.