Kari Toiviainen, ohjaaja, käsikirjoittaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK

Elinikäinen omistautumiseni teatterille sekä tv- ja elokuvakerronnalle on ohjannut tiemme tätien kanssa yhteiselle kokemuksen ja kerronnan valtatielle. Takanani on 15 vuotta televisiosarjojen ja lukuisten markkinointifilmien parissa, muistorikkaita ja hyvin opettavaisia hetkiä, joiden kautta liikkuvan kuvan toimiala on tullut tutuksi ja jopa rakkaaksi. Olen onnekas ja kiitollinen, kun olen saanut hioa osaamistani näin monipuolisesti.

Liikkuvan kuvan osaamisen ja toteuttamisen lisäksi jaan tietotaitoani esiintymiskokemuksesta ja tutkin tätä monisyistä, hämmentävän voimaannuttavaa ihmisyyden, kokemuksen ja vuorovaikutuksen dynamiikkaa.

Kun en haltioudu kerronnasta, opetan teatteria erityisryhmille, olen pienen jalkapalloseuran varapuheenjohtaja ja kasvatan pientä tytärtäni, joka on riemukseni täynnä opettavaista tunnetta ja ilmaisuvoimaa.

Tiimiimme, verkostomme lähipiiriin kuuluu toistakymmentä ammattilaista: graafikoita, kirjailijoita, sisällöntuottajia, toimittajia, strategeja, palvelumuotoilijoita, työyhteisövalmentajia. Tutustu täältä koko jengiin!