Viisi ilmaista isänpäivälahjaa #tätikertoo

Oletko köyhä ja kipeä? Viime tingassa vääntäjä? Nou hätä, täti kertoo mitä ehdit vielä järjestää isille lahjaksi ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Siis sekä nämä neuvot että niiden toteutus ovat ilmaisia. Minä tässä nyt neuvon ilmaiseksi, ja sinä teet ilmaiseksi. Riittää, että käytössäsi on tietokone ja nettiyhteys, mikä on oletettavaa, jos kerran luet tätä.

1. Perusta iskälle WordPress-blogi

Isät ovat viisaita ja heillä on paljon tarinoita kerrottavanaan. Isillä on myös usein rakkaita harrastuksia ja intohimon kohteita kuten golf, pärisevät moottorit, metsästys, kalastus tai vaikkapa junamatkailu. Isä voi myös olla taitava nikkari, autonrassaaja, pienoismallien kokoaja tai ruoanlaittaja. Isä voisi ilahtua mahdollisuudesta päästä jakamaan kertomuksiaan, kokemuksiaan, ajatuksiaan, osaamistaan ja pohdintojaan blogissa. Blogin avulla hän voi myös päästä osaksi yhteisöjä, joissa on samanhenkisiä ihmisiä. WordPressin lisäksi ilmaisia blogialustoja ovat Blogspot ja Tumblr. Kata isälle pöytä valmiiksi blogiin, mutta älä jätä häntä yksin vaan tarvittaessa opiskele bloggaamisen saloja yhdessä hänen kanssaan.

2. Lähetä isälle Youtube-video

Tämä sopii erinomaisesti sinulle, jonka isä asuu kaukana etkä pääse paikan päälle laulamaan onnittelulaulua. Voit perustaa Youtube-tilin, jonne lataat onnitteluvideon isällesi. Tanssi, laula, heitä kärrynpyörää, puhu kielillä, lausu runoja, laita kieli rullalle, tee mitä ikinä keksitkään isäsi ilahduttamiseksi. Voit myös ladata Youtubeen vanhoja videoita arkistoistanne. Lähetä isänpäivän aamuna isälle linkki videoosi. Voit myös luvata hänelle joka kuukausi yhden uuden videon. Jos et halua, että videosi näkyvät koko maailmalle, voit säätää asetuksia yksityisiksi niin, että video näkyy vain niille, jotka saavat jakamasi linkin. Katso ohjeet, miten voit säätää Youtube-videon yksityisyysasetuksia.

3. Opeta isiä käyttämään Snapchatiä

Lataa isin kanssa hänen puhelimeensa Snapchat-sovellus, ja lähetä hänelle ensimmäisenä snäppinä kiva isänpäivän tervehdys. Näytä isälle, miten hän voi vastata sinulle. Kerro hänelle myös viimeisimmät tiedot siitä, mikä on dorkaa ja mikä on coolia. Anna iskän kuitenkin olla iskä, vaikka hän olisi sinusta kuinka nolo. Älä dissaa! Avaa näin uusi viestikanava sinun ja isäsi välille. Ole aloitteellinen ja lähetä hänelle vaikka joka päivä yksi snäppi ja rohkaise häntä vastaamaan. Isäsi ilahtuu, kun oivaltaa uuden tavan keskustella lapsensa kanssa ja otat hänet mukaan omaan maailmaasi. Oululainen Kuulu! kertoo blogissaan hyvin, mikä on Snapchat.

4. Auta vaari pääsemään alkuun Facebookissa

Jos ei vaari vielä ole Facebookissa, rohkaise häntä mukaan ja auta hänet alkuun. Näytä, miten hän voi löytää vanhoja koulukavereitaan, maailman äärissä asuvia nuoruuden ystäviä, sukulaisia ja kummilapsia. Jos vaari on vastahakoinen, sinun pitää osata myydä Facebook hänelle! Osoita, miten hän saa joka päivä nähdä lastensa ja lastenlastensa päällimmäiset kuulumiset. Näytä, miten saada uutisia meiltä ja maailmalta. Kerro, miten voi keskustella yksityisesti, onnitella syntymäpäivänä, löytää naapuruston keskusteluryhmät. Osoita, että liukkaalla talvikelillä ei tarvitse jäädä kotiin yksin, vaan maailma voi tulla hänen luokseen!

5. Vietä koko päivä isin kanssa offline

Olisiko tämä kuitenkin paras lahja kaikista? Jos laittaisitkin puhelimen lukkojen taakse koko päiväksi ja antaisit isälle jakamattoman huomiosi? Antaa sen rakkineen piippailla, välkkyä ja väristä. Kyllä ystäväsi jaksavat yhden päivän odottaa. Psst, vinkkiä saavat lasten lisäksi lainata myös puolisot! Ihanaa isänpäivää, halailkaa toisianne älkääkä puhelintanne!