Onnistu haastattelussa osa 1 – ilo irti yhteistyöstä ulkoistetun sisällöntuottajan kanssa
Oletko pestannut ammattilaisen hoitamaan yrityksesi sisällöntuotantoa ja päättänyt kertoa yrityksesi kuulumisista kaikelle kansalle?
Ulkopuolisen ammattilaisen palkkaaminen on hyvä päätös ja helpottaa varmasti oman yrityksesi työkuormaa, jos olette aiemmin yrittäneet tehdä kaiken omin voimin. Et voi kuitenkaan vetäytyä täysin takavasemmalle, koska rautaisinkaan ammattikirjoittaja ei voi luoda laadukasta sisältöä tyhjästä.
Älä siis oleta, että sisällöntuottajan pestattuasi pöydällesi alkaa ilmestyä valmiita juttuja tuosta vain. Ulkopuolinen ei voi keksiä juttujen sisältöä päästään, eivätkä Google-hakujen pohjalta löydetyt tiedot jutun taustamateriaalina usein läpäise sisällöntuottajan seulaa sellaisenaan. Kyse on sinun yrityksesi asioista, joten jonkun yrityksen sisältä on toimittava sisällöntuottajalle tietolähteenä. Näin saadaan julki kaikkein ajantasaisinta, kiinnostavinta ja yrityksen kannalta olennaisinta tietoa, joka todella herättää lukijan mielenkiinnon.
Usein tiedonhankinta tapahtuu yrityksesi avainhenkilöitä haastattelemalla. Sisällöntuottajan haastattelu eroaa journalistisesta haastattelusta siten, että tiedät jo alusta lähtien kirjoittajan olevan sinun puolellasi. Kirjoittaja tekee kaikkensa, jotta saisi hiottua puheistasi timantin ja yrityksesi loistamaan. Kannattaa silti pitää muutama vinkki mielessä, jotta pääsette yhdessä parhaaseen lopputulokseen.
1) Yhteinen tavoite
Sopikaa jo ennen haastattelua, mikä on jutun näkökulma ja tavoite. Valmis juttu vastaa todennäköisemmin odotuksiasi, kun kirjoittajakin tietää, mitä olette tekemässä. Jos et tiedä, mikä tavoitteen pitäisi olla, käytä hyväksesi sisällöntuottajan asiantuntemusta. Kerro hänelle ajatuksistasi ja kuuntele hänen ehdotuksiaan. Käykää yhdessä läpi, missä juttu julkaistaan ja kuka on sen kohderyhmää. Muista kuitenkin, että yhteen juttuun mahtuu vain yksi näkökulma. Vaihtoehtoiset näkökulmat voit säästää seuraavia juttuja varten.
Tavoitetta sopiessanne muista, että jokaisen tekstin ei tarvitse tavoitella suoraan myyntiä. Yritä asettua tekstin lukijan asemaan: haluaako hän lukea pelkkää mainostuuttausta, vai voisiko jonkin muunlaisista teksteistä olla hänelle enemmän hyötyä? Kun esimerkiksi asianajaja listaa blogissaan perinnönjaossa muistettavia seikkoja, potentiaalisen asiakkaan elämä helpottuu. Kun teksti on vielä hakukoneoptimoitu, uusia asiakkaita virtaa nettisivuille Google-hakujen kautta. Vaikka uutta asiakkuutta ei syntyisi heti, kiinnostunut asiakas saattaa jäädä seuraamaan blogia ja tietää jatkossa, mistä löytyy hyvin palvelevaa ja luotettavaa lakiapua.
2) Ota rennosti
Jännitys johtaa usein yliasialliseen ilmaisuun, mistä taas syntyy kuivakka juttu. Kuvittele kertovasi asiasi eri alalla työskentelevälle kaverillesi, joka palaa halusta kuulla yrityksesi uusista tuulista – siis jollekulle, joka ei ole alasi ytimessä, mutta joka on jo valmiiksi asiallesi myötämielinen.
3) Avaa jargon
Vaikka sisällöntuottaja olisi kuinka perehtynyt käsillä olevaan asiaan etukäteen, hän ei kuitenkaan välttämättä tunne alan sisäistä terminologiaa tai ammattislangia. Ole kärsivällinen ja muista, että usein ulkopuolinen saa aiheesta aikaiseksi paremman jutun kuin alassa syvällä oleva asiantuntija: onhan asiakaskin usein maallikko.
4) Puhu laajasti, mutta älä jaarittele
Jos vastaat kysymysiin vain kyllä tai ei -vastauksilla, jutun sisältö jää laihaksi. Vastaile sisällöntuottajan kysymyksiin laajasti, mutta pysy asiassa. Älä kuitenkaan murehdi, vaikka et pystyisi etenemään täysin loogisesti. Ammattimainen sisällöntuottaja pystyy poimimaan jutuistasi punaisen langan ja kysyy tarvittaessa lisäkysymyksiä.
5) Älä pelkää persoonallisuutta
Riippuu jutun tyylilajista, kuinka paljon siinä voi tuoda esiin persoonallisuutta vai kuljetaanko tiukasti asialinjalla. Muista kuitenkin, että ripaus persoonallisuutta ja inhimillisyyttä tekee usein tekstistä kiinnostavamman ja samaistuttavamman. Jos tyylilaji sen sallii, älä karsi puheestasi värikkäitä ilmaisuja, vaan erotu rohkeasti persoonallasi. Näin yrityksesi saa kasvot.
6) Kommentoi suoraan
Jutun ensimmäinen versio on sinulle avoin kutsu esittää kommentteja tekstiin. Juttua muokataan, kunnes olet siihen tyytyväinen. Muista kuitenkin rakentavuus ja kohtuus. Kirjoittaja ei ole ajatustenlukija, joten kerro kommenteissasi suoraan, mikä toimii ja mikä ei. Muista myös, että ennalta sovittua näkökulmaa ei kannata muuttaa enää tässä vaiheessa. Arvosta myös sisällöntuottajan työtä ja muista, että hän on viestinnän ammattilainen.
Seuraavassa osassa kerron vinkit siihen, miten loistat journalistisessa haastattelussa!