Miksi markkinointi on tärkeää?

Olen käynyt viime aikoina monta mielenkiintoista keskustelua viestinnästä, markkinoinnista ja niiden roolista eri yrityksissä. Vaikuttaisi siltä, että meillä alan ihmisillä on vielä paljon tekemistä, jotta markkinointi saadaan nostettua sille kuuluvaan asemaan. Valitettavan monessa yrityksessä markkinointi on edelleen vain osasto muiden joukossa, eikä markkinointijohtaja tai –päällikkö kuulu lainkaan firman johtoryhmään. Saarnahommia siis riittää!

Miksi markkinointi sitten on niin tärkeää?

Väitän, että menestyvässä yrityksessä markkinointi kuuluu mitä suurimmassa määrin ns. ”kulmahuoneeseen” tai sen välittömään läheisyyteen. Markkinointi ansaitsee paikkansa yrityksen johtoryhmässä ja kaikilla yrityksen organisaatiotasoilla. David Packard sen jo aikoinaan totesi: “Markkinointi on aivan liian tärkeää, jotta sen voisi jättää markkinointiosaston huoleksi”. Markkinointi todellakin kuuluu yrityksessä ihan kaikille. Tai Differon Katri Tannia lainatakseni: “Markkinointi on asenne – ei osasto!”.

Ilman markkinointia firmalla ei ole asiakkaita ja ilman asiakkaita sillä ei ole mitään muuta kuin menoja. Nyt varmasti joku myyjä sieltä huudahtaa, että MYYJÄ sen rahan taloon tuo. Näin onkin – I agree – myyjä viimeistelee kaupat. Mutta väitän – ei, tiedän – että pitkäjänteisesti, suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti tehty markkinointi- ja viestintätyö helpottaa myyjien työtä kummasti.

Peter Drucker quote

Peter Drucker on sanonut, että markkinoinnin tavoitteena on tehdä myyminen tarpeettomaksi. Tuotteen pitää myydä itse itsensä. Nykyisen ostopäätöstiedon valossa Druckerin asettama tavoite on entistä tärkeämpi, sillä 83 % kuluttajista tutkii tuotteita verkossa ennen ostopäätöstä. Vastaavasti BtoB–päättäjät vertailevat potentiaalisia kumppaneita ja palveluntarjoajia etukäteen. Tämä ei tietenkään tee myyjiä tarpeettomiksi, mutta myyminen on muuttunut lopullisesti. Kylmäsoittojen aika on ohi. Asiakassuhteita ja sitoutuneisuutta rakennetaan pitkäjänteisesti ja keskustelevasti – monissa eri kanavissa – ja juuri se on yksi markkinoinnin ydintehtävistä. Siksi markkinointi on niin tärkeää!

”Miksi” on tärkeämpi kuin markkinointimix

Minulla oli ilo osallistua Nordic Business Forumiin lokakuun alussa. Kaikki puhujat olivat erittäin hyviä ja asiantuntevia, mutta minut hurmasi erityisesti eräs malesialainen herra nimeltä Tony Fernandes. Tony on Air Asian omistaja ja toimitusjohtaja. Tonyn puheessa kiteytyivät hienosti kaikki ne asiat, joita pidän tärkeimpinä asioina yrityksen viemisessä menestyksen tielle: ihmiset (HR), matala organisaatio (kommunikointi, yhdenvertaisuus) ja markkinointi. Tälle kolminaisuudelle Tony oli perustanut oman johtamiskulttuurinsa ja on onnistunut siinä erinomaisesti.

Eräs huomionarvoinen asia oli kuitenkin tarina Tonyn lapsuudesta. Sieltä löytyi syy siihen, MIKSI Tonystä oli tullut lentoyhtiöyrittäjä. Hän oli 12-vuotiaana halunnut matkustaa englantilaisesta sisäoppilaitoksesta jouluksi kotiin Malesiaan, mutta perheellä ei ollut siihen varaa. Silloin hän päätti lentämisen olevan jonain päivänä niin halpaa, että kaikilla opiskelijoilla olisi varaa matkustaa jouluksi kotiin. Tämä tarina on varmasti kerrottu myös joka ikiselle työntekijälle Air Asiassa ja se on perimmäinen syy firman olemassaoloon.

Mitä opin Tonyltä? Sen, että markkinointi on sekä henkilöstön että johdon paras kaveri. Hyvä markkinointi on sisäistä ja ulkoista, se toimii alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Se näkyy hymyilevässä asiakaspalveluhenkilössä ja innostavassa johtajassa sekä loistavasti jalkautetussa strategiassa. Yrityksen arvot kutsuvat asiakkaita luokseen, eikä lupaus jää vain johtoryhmän kokouksessa esitettyyn Power Point –settiin.

Sen takia markkinointi on niin tärkeää. Sen takia markkinointi kuuluu kaikille!

Päivän saarna on hyvä lopettaa TED -suositukseen:

“Start With Why” on ensi vuoden NBF-puhujaksi kiinnitetyn Simon Sinekin kymmeniä miljoonia katselukertoja kerännyt TEDx –puhe. Simon hokee puheessaan tolkuttoman monta kertaa: “People don’t buy what we do, they buy why we do it.”

Mikä on sinun yrityksesi tai työnantajasi “Why”?

[ted id=848]