Myydään: joku tolkku tähän hommaan
Huolta, pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa. Tällaisia tunteita monissa organisaatioissa herää sanoista some, netti, digi ja mobiili. Mitä me haluamme tuoda tilalle? Iloa ja järjestystä.
Olemme monesti nähneet lähtötilanteen, jossa asiakas ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pahimmillaan organisaatio takana huutaa, miksei me olla somessa. Digitaalisesta toimintaympäristöstä on melko lyhyen ajan kuluessa kehkeytynyt hirvittävä elefantti. Silloin briiffin antaminen ja toimeksiannon määrittely saati tarjouspyynnön laatiminen on hyvin vaikeaa. Tällaisia tilanteita varten olemme luoneet palvelukonseptin Digistartti. Erityisesti pk-yrityksiä varten käynnistämme tänä syksynä Digistrategiakoulun.
Iloa ja järjestystä ei voi toimittaa rekalla. Työ alkaa usein hyvin perusteellisen itsensä tutkimisen kautta. Ratkaisu ei löydy koodaamisesta, blogin perustamisesta tai Facebook-sivun avaamisesta. Oma liiketoiminta on laitettava pöydälle ja sitä on katsottava eri kulmista. Täytyy kysyä, minkälaisia tavoitteita meillä on, minkälaisia yleisöjä haluamme puhutella, minkälaisella markkinalla toimimme ja mikä meidän asemamme siinä on. Vähitellen elefantista alkaa irrota pieniä paloja.
Strategian tekeminen on usein aikaa vievää, eikä työ tuota tuloksia ennen strategian toimeenpanoa. Siinä ajassa maailma ympärillä on jo ehtinyt muuttua.
Käytännön tekemistä ei pidä juosta pakoon puolen vuoden Power Point -sulkeisten taakse.
Strategiatyö on jatkuvaa, ja sen rinnalla on tärkeää tehdä uusia kokeiluja ja kerryttää kokemusta kentältä. Siten elefanttia voi syödä samaan aikaan sekä kärsästä että hännästä. Uusien asioiden tekemisen ei tarvitse kulminoitua yhteen strategian julkaisuhetkeen.
Oikeasti nyt on enemmän syitä iloon kuin pelihousujen repimiseen. Digitaalinen maailma on lisännyt ihmisten vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Meillä on upeita uusia väyliä avoimeen vuoropuheluun, verkostoitumiseen ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen.
Nämä kaikki mahdollisuudet ovat paitsi yksilöiden myös yritysten saatavilla. Ei tarvitse enää olla rahaa telkkarimainokseen tehdäkseen vaikuttavaa markkinointia.
Ilo ja järjestys tulevat elämään siitä, että ei jää yksin vaan pyytää apua. Isot möhkäleet täytyy pilkkoa nieltävän kokoisiksi palasiksi. Iloa tulee onnistumisista ja hyvistä tuloksista. Järjestys syntyy, kun asioita tehdään sovittujen päämäärien saavuttamiseksi. Kuri, suunnitelmallisuus ja ylimääräisten rönsyjen karsiminen helpottaa päivittäistä työtä. Tuskan, epäjärjestyksen ja ahdistuksen sijaan tuodaan suunta ja tolkku.