Ilon ja järjestyksen jouluinen sisältökeittiö
Kun museot ja teatterit ovat säpissä ja harrastukset tauolla, voi ainakin leipoa. Kumman vuoden kunniaksi jaamme joulukuun aikana tiimin suosikkireseptit – sovella ja kokeile!
Ja saapa tästä aasinsillan myös sisällöntuotantoon. Yksi suosikeistamme on nimittäin sisältökeittiö: sen muistaminen, ettei aina tarvitse aloittaa tyhjästä. Samasta taikinasta saa niin pullia (blogitekstejä) kuin piirakoitakin (infograafeja), useilla eri täytteillä (somepäivityksillä). Osan voi laittaa pakkaseen (luonnoksena sisältökalenteriin) ja ottaa sieltä kun myöhemmin tarvitsee. Ja osan voi lahjoittaa naapurille (vierasbloggaus)!
Närpiön limppu
Tämän limpun Katja leipoo aina, kun on juhlat. Ohje on tosin niin helppo, että limpun voisi pyöräyttää vaikka perjantai-iltana viikonlopun herkuttelua varten.
1 l piimää tai kefiiriä (voit myös korvata maitotuotteen appelsiinimehulla)
1 1/2 palaa hiivaa (kahdesta kokonaisesta ei ole haittaa)
1 1/2 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl vehnäleseitä
3 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl Tuoppi-maltaita
10 dl vehnäjauhoja
1 tl pomeranssia
Lämmitä piimä ja sulata hiiva siihen. Lisää siirappi ja mausteet. Sekoita. Lisää kuivat ainekset. Taikina on hyvin löysää, eikä vaivaamista tarvita. Kaada tai lusikoi taikina kolmeen hyvin voideltuun uunivuokaan. Anna nousta hetki. Paista noin tunti 175 asteessa, jonka jälkeen limput kipataan vuoista uunipellille. Paista vielä 15 minuuttia niin että vuoassa ollut pinta hieman tummuu.
Limput ovat hyviä suoraan uunistakin, mutta parhaimman, siirappisen tuntuman saat kun sujautat hyvin jäähtyneen limpun muovipussiin ja maistat limppua seuraavana päivänä. Ihan parasta voin, kylmäsavulohen tai mustaleiman kanssa.
Morsiamen kakut
”Emäntäkoulu forever ❤. Helppoja, nättejä, nopeita, mureita ja herkullisia. Sopivat mainiosti myös lahjoiksi! Ohjeesta saa helposti soveltamalla myös vegaanisen tai gluteenittoman.”
250 g voita
200 g sokeria
1 muna
1 rkl kardemummaa
420 g perunajauhoja
100 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoittele vaahtoon. Pyöritä taikina tangoiksi, leikkaa paloiksi ja pyörittele pikku palloiksi. Aseta pallot uunipellin päälle leivinpaperille ja paina jokaista haarukalla niin, että pallo tasoittuu ja taikinaan jää haarukan jälki. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia.