Asiakkaan pään sisälle pääseminen on taitolaji. Varsinkin kun pitää visualisoida siellä oleva tarina asiakkaan näköiseksi. Tätä olen treenannut käytännössä noin kymmenen vuoden freelancer/yrittäjäuran aikana kohtaamalla satoja hyvinkin erilaisia asiakkaita. Olen… read more →
Sujuva ja iloinen työpäivä syntyy, kun viestintä ja vuorovaikutus toimii ja oikea tieto on oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Tarvitaan iloa ja järjestystä. Selkeitä roolituksia, kirkasta logiikkaa. Kulttuuriin sopivia, liiketoimintaa tukevia,… read more →
Missä suunnittelit olevasi toukokuun kahdeksantena? Seminaaritila Mordor, Otaniemi, on nimittäin the place to be. Jos siis olet tädin asiakas. Silloin lanseerataan uudistunut tapahtumakonseptimme Ilon aamut kera rumpujen pärinän ja torvisoiton.… read more →
Olen sanoihin ja tarinoihin rakastunut tekstien ja viestien ammattilainen. Kaivan sekavastakin sepustuksesta esiin punaisen langan ja laitan tekstin palikat järjestykseen. Näppäimistöltäni lähtee maailmalle muun muassa lehtijuttuja, blogitekstejä, tiedotteita ja sosiaalisen… read more →
Olen palvelumuotoilija ja muutosagentti. Minulla on 20 vuoden kokemus liiketoiminnan kehittämisestä, myynnistä ja markkinoinnista usealta toimialalta. Olen hankkinut kannukseni ja tehnyt tulosta erityisesti rakentamalla pitkäaikaisia asiakassuhteita. Intohimoni on löytää ratkaisuja… read more →
Olen viestinnän ja markkinoinnin suunnittelija ja tuottaja, tarinankertoja, kirjoittaja, strateginen ajattelija ja luova tekijä. Sparraan ja innostan asiakkaita menemään uusille alueille, autan vetämään isot linjat, ideoin ja johdan toteutuksia sekä laitan myös itse… read more →
Työni lähtökohtia ovat tinkimättömyys designin suhteen, tarkkuus sekä raikas työnjälki. Olen erikoistunut erityisesti visuaalisten ilmeiden suunnitteluun, mutta teen kaikenlaisia graafisen suunnittelijan töitä niin printtimateriaaleja kuin digitaalisia ympäristöjä varten. Olen mm. suunnitellut… read more →
Olen kustannustoimittaja ja kirjailija, mutta en mielelläni molempia yhtä aikaa. Joy & Orderin tiimissä tehtäviini kuuluu olla tarinankertoja, bloggausten ja muiden tekstisisältöjen tuottaja, kielenhuoltaja ja kirjoittamisen kouluttaja. Tekstin tuottajana suosin… read more →
Yrityksemme tarkimmin varjeltu salaisuus on ollut se, miten laaja-alaista osaamista tiimimme tarjoaa. Enkä nyt tarkoita meitä kolmea, vaikka osaamme mekin monenmoista. Tarkoitan verkostomme lähipiiriä, johon kuuluu toistakymmentä ammattilaista: graafikoita, kirjailijoita,… read more →
Tädit ovat nyt virallisesti ilon ja järjestyksen intohimoinen ensemble! Olemme mukana Inspired in Finland -hankkeen kampanjassa, jossa etsitään intohimoisia Suomessa toimivia yrityksiä. Mistä tädin intohimo kumpuaa? Ota kuppi kahvia ja… read more →